Hallituksen mukaan nuorisotakuun voimaantulon jälkeen on nähty varovaisia merkkejä nuorisotyöttömyyden kasvun taittumisesta. Tilastokeskuksen mukaan nuorisotyöttömyys kasvoi huhtikuussa. SAK:n ja Akavan mielestä nykyisillä eväillä kaikki nuoret eivät vielä työllisty.
Yhdysvaltain senaatti hiillostaa tiistaina Applen johtajia väitteistä, joiden joiden mukaan yhtiö on vienyt miljardien verotettavat tulot Irlantiin kirjattuihin yhtiöihin, jotka eivät ole verovelvollisia millekään maalle.
Kotimaa Asuminen Rakennusalalla on tehty paljon tutkimuksia, laadittu ohjeita ja kehitetty menetelmiä kosteus- ja homevaurioiden ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi. Parannusta on saatu aikaiseksi, mutta tilanne ei ole vielä riittävästi kohentunut. Näin sanoo Rakennusteollisuus RT:n puheenjohtaja Lauri Kivekäs.
Yhdysvaltain keskuspankki Fedin Chicagon aluekeskuspankin johtaja Charles Evans sanoo Yhdysvaltain talouden parantuneen "melko paljon". Hänen mukaansa keskuspankin tämänhetkinen rahapolitiikka vastaa nykytilannetta.
Työpaikkojen siirto Suomen rajojen ulkopuolelle ja Euroopan taantuma kurittavat suomalaisia teknologiayrityksiä.
Osa koululuokista ehti suojaan koulun wc-tiloihin. Kaikki oppilaat eivät kuitenkaan pelastuneet. Myös myrskysuojissa koettiin kauhun hetkiä, kun kodit tuhoutuivat ympäriltä.
CNN:n mukaan pyörremyrskyssä on kuollut kuusi ihmistä.
Lakossa olleet kuskit palaavat töihin tiistaina ja aloittavat neuvottelut. Myös työnantaja uskoo, että kaikki Veolian liikennöimät linjat saadaan ajettua, jos kuljettajat saapuvat töihin.
Kotimaa Koulukuri Hallitus ei ole antamassa opettajille oikeutta kerätä oppilaiden matkapuhelimet tarvittaessa pois oppituntien ajaksi työrauhan palauttamiseksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Niinistö kertoo Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan kysyneensä asiaa nyt jo entiseltä opetusministeri Jukka Gustafssonilta kirjallisella kysymyksellä. Gustafssonin mukaan kännyköiden pois ottamisen sallivaa lakia ei aiota säätää.
Jollan salaisuus on "The other half" on irtomoduuli puhelimeen.
Yli kymmeneltä Gumball -autolta mitattiin jopa 200 kilometrin tuntinopeuksia moottoritiellä. Osa autoista päätyi Salon poliisin pihaan, jossa jaettiin rangaistuksia törkeästä liikenteen vaarantamisesta.
Ulkomaat Ainakin yhdeksän ihmistä on kuollut ja 37 loukkaantunut kahdessa autopommi-iskussa tänään maanantaina Irakissa, kertoo CNN . BBC:n mukaan kuolleita on vähintään 14, Aljazeeran mukaan vähintään 10. Iskut tapahtuivat Basran kaupungin lähiöissä, linja-autoasemilla, BBC kertoo.
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.